Kuten tarkkavainuisimmat ovat huomanneet quarter pounder ja tupla quarter pounder ovat tehneet tällä viikolla paluun Bun2Bunin ruokalistalle.
1971 “tuhdimpaan aikuiseen makuun” Yhdysvalloissa Kaliforniassa kehitetty quarter pounder saa nyt myös Bunilla väliinsä pihvin, suolakurkkua, raakasipulia, tomaattia ja kastiketta — meillä poikkeuksellisesti nämä kaikki vegaanisina.
Ainoastaan syyskuun 2021 ajaksi menullemme comebackin tehneen klassikoburgerin mehukkuuden muodostaa tämän päivän pioneerituote, myöskin neljännespaunan painoinen Beyond Meat -pihvi.
Kuluttajien kiinnostus terveellistä ja eettistä tarkastelua kestävää ruokaa kohtaan on kasvanut, ja kaikkien niin sanottujen lihankorvikkeiden maailmanlaajuisten markkinoiden odotetaan kasvavan 23,4 miljardiin dollariin vuoteen 2024 mennessä. Huolimatta siitä, että esimerkiksi Beyond Meatin kasvipohjaisen hampurilaispihvin hinnalla saa muun muassa Yhdysvalloissa kaksi kertaa enemmän naudanjauhelihaa, vegaanisten tuotteiden kiitotie on auki. Uudet tuotteet ja tekijät muuttavat kulutuskäyttäytymistä ja saavat niin globaaleilla kuin kotimaisilla markkinoilla nyt runsaasti huomiota.
Me haluamme Bun2Bunilla helpottaa ihmisiä luopumaan lihasta, ellei pysyvästi niin esimerkiksi kerran viikossa Meatless Mondays -periaatteella. John Hopkins Centerin 2003 lanseeraama Meatless Mondays edistää terveellisempää ja ekologisempaa ruokailua joka ikisenä maanantaina, ja me olemme Bunilla tästä syksystä alkaen virallisesti mukana myös tässä.
Huolimatta siitä, että eläinten liha maksaa tällä hetkellä niin ravintoloissa kuin kaupan hyllyllä vähemmän kuin vegaaniset vaihtoehdot, asiantuntijat sanovat, ettei näin tarvitse olla. Vaikka yksi maanantai kasvisruokavaliolla ei riitä maailman pelastamiseen, uudet innovaatiot ja kaltaisemme tienraivaajat tekevät muutoksen.
Quarter pounderin osalta kannattaa kuitenkin olla nopea, sillä syyskuun bursat ovat nimensä mukaisesti saatavilla Bun2Bun-ravintoloissa ainoastaan alkaneen kuukauden ajan. Tämä jälkeen sesonkiburgerin välistä löytyy Bunin foodlabissa huolella kehitteillä oleva ensimmäinen oma vegaaninen kasvispihvimme.
4.9.2021